Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästeistä.

x
2.10.2015

Pakkausten kierrätysmaksut 2016

Bulletin in English
Meddelande på svenska

Pakkausalan tuottajayhteisöt ovat päättäneet pakkausmateriaalikohtaiset kierrätysmaksunsa vuodelle 2016. Näet ne oheisesta taulukosta. RINKI Oy:n liittymis- ja vuosimaksut päätetään lokakuun lopussa ja tiedotamme niistä erikseen.

Kuluttajille päätyvien pakkausten kierrätysmaksut nousevat. Syynä tähän on pakkausten laajennettu tuottajavastuu. Tammikuun 2016 alusta lähtien tuottajien vastuulla on kuluttajapakkausten keräys ja kierrätys kokonaisuudessaan. Tällöin Rinki-ekopisteverkosto aloittaa toimintansa. Pisteisiin kuluttajat voivat palauttaa maksutta kotitalouksissa kertyvät pakkausjätteet. Rinki-ekopisteverkostoon on tulossa kartonki-, lasi- ja metallipakkauksille vähintään 1 850 keräyspistettä kautta Suomen. Lisäksi 500 pisteessä kerätään muovipakkauksia.

 Pakkausasetuksen edellyttämien, myös yritysten pakkausjätteiden vastaanottoon ja välivarastointiin tarkoitettujen terminaalien toiminta on siirtynyt kokonaisuudessaan tuottajien vastuulle. Tuottajien terminaalit aloittivat toimintansa toukokuussa 2015, ja niitä on vähintään 30 kappaletta eri pakkausmateriaaleille. Jätelaki edellyttää lisäksi tuottajayhteisöiltä toiminnan turvaamiseksi kuuden kuukauden taloudellista vakavaraisuutta.

 Tuottajayhteisöjen kierrätysmaksut 2016

Yritysten laskut vuonna 2016 pohjautuvat vuoden 2015 pakkausmääriin ja alla oleviin vuoden 2016 kierrätysmaksuihin. 

MATERIAALI

2015

2016

€/1000 kg
+ alv 24 %

€/1000 kg
+ alv 24 %

Aaltopahvipakkaukset kuluttajille

6,0

7,0

Aaltopahvipakkaukset yrityksille

6,0

7,0

Teollisuuskääreet ja säkit

19,0

17,5

Teollisuushylsyt

19,0

17,5

Kartonki- ja paperipakkaukset

38,0

44,0

Nestekartonkipakkaukset

61,0

74,0

Muovipakkaukset kuluttajille

80,0

95,0

Muovipakkaukset yrityksille

31,0

40,0

Alumiinipakkaukset kuluttajille

90,0

120,0

Alumiinipakkaukset yrityksille

90,0

10,0

Tinapeltipakkaukset kuluttajille

90,0

120,0

Tinapeltipakkaukset yrityksille

90,0

10,0

Teräspakkaukset

18,0

10,0

Pantittomat lasipakkaukset

105,0

135,0

Puupakkaukset

0,65

0,65


Pakkaukset kuluttajille ovat tuotteiden pakkauksia, jotka on tarkoitettu päätymään kuluttajille tai kotitalouksiin, esimerkiksi vähittäismyyntipakkaukset.

Pakkaukset yrityksille ovat tuotteiden pakkauksia, jotka on tarkoitettu käytettäviksi vain teollisuuden tai yritysten välisessä kaupassa yksikkö- ja kuljetuspakkauksina sekä teollisuuden ja kaupan välisissä kuljetuksissa. Myös pakkaukset, joita käytetään tuotteiden esillepanoon kaupassa, ovat yrityspakkauksia.

Lisätietoja kierrätysmaksuista antavat:

 Mepak-Kierrätys Oy (metallipakkaukset)
Tapani Sievänen, sievanen.tapani@mepak.fi, puh. 040 544 6899

 Puupakkausten Kierrätys PPK Oy (puupakkaukset)
Jukka Ala-Viikari, jukka.ala-viikari@puupakkauskierratys.fi, puh. 0400 802 896

 Suomen Kuitukierrätys Oy (kuitupakkaukset)
Juha-Pekka Salmi, juha-pekka.salmi@kuitukierratys.fi, puh. 050 329 6211
Eija Jokela, eija.jokela@aaltopahvi.fi, puh. 040 723 7992 

Suomen Keräyslasiyhdistys ry (lasipakkaukset)
Maija Peltola, maija.peltola@kerayslasiyhdistys.fi, puh. 040 543 7007 

Suomen Uusiomuovi Oy (muovipakkaukset)
Vesa Soini, vesa.soini@uusiomuovi.fi, puh. 050 3820 644        
Peter Rasmussen, peter.rasmussen@uusiomuovi.fi, puh. 050 434 5827