Lasipakkausten kierrätys lisääntyy

Kirjoittaja: Rinki Julkaistu: 24.04.2015

Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy kilpailutti talven aikana yhteistyökumppaneita lasipakkausjätteiden kierrätykseen. Kilpailutukseen osallistuneiden kotimaisten ja ulkomaisten yritysten joukosta valittiin Englannissa toimiva Berryman (URM UK Ltd T/A Berryman), jolla on yli 90 vuoden kokemus lasin kierrättämisessä. Yritys esikäsittelee lasipakkausjätteen ja toimittaa jalostamansa materiaalin uusien pakkauksien valmistukseen.

– Valintapäätökseemme vaikutti kaksi ratkaisevaa tekijää: kustannukset sekä se, että lasipakkausjäte käytetään uusien lasipakkauksien valmistukseen. Suomesta toimitettu materiaali esikäsitellään pääosin Berrymanin Knottingleyn laitoksella, josta se siirtyy pääosin laitoksen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan lasipakkauksia valmistavan laitoksen tuotantoprosessiin raaka-aineeksi, tunnettujen elintarvikevalmistajien uusiksi pakkauksiksi. Suomessa ei ole enää lasipakkauksia valmistavaa teollisuutta. Ainoat kierrätysvaihtoehdot Suomessa ovat vaahtolasin ja lasivillan valmistus.
Berryman on ISO 9001 -sertifioitu. Yrityksen tuottamalle materiaalille on vuonna 2014 myönnetty EU:ssa status jätteeksi luokittelun päättymisestä (End of Waste -status), eli yrityksen prosessissa syntyvää materiaalia ei luokitella jätteeksi.

– Berryman oli meille kustannustehokas vaihtoehto, perustelee PYRin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen. Tällä hetkellä Suomessa osa kuntien keräämästä lasipakkausjätteestä on käytetty maanrakennukseen. Tätä ei luokitella kierrätykseksi lainkaan. Nyt kierrätysaste nousee, kun kaikki kerätty materiaali toimitetaan kierrätykseen, Tanskanen tähdentää.

Oikea lajittelu tärkeää

– Oikein lajitellusta lasipakkausjätteestä saamme hyvälaatuista materiaalia kierrätykseen. Viimekädessä meistä kuluttajista riippuu se, kuinka tehokkaasti lasipakkausjäte saadaan kiertoon, Juha-Heikki Tanskanen toteaa. Ensi vuoden alusta avautuvat teollisuuden ja kaupan järjestämät lasipakkausjätteen keräyspisteet koko Suomessa. Toukokuusta 2015 alkaen 36 terminaalia on valmiina ottamaan vastaan jätealan toimijoiden keräämiä, mm. kuluttajilta vastaanotettuja lasipakkauksia. Lasipakkausjätteen lajitteluohjeet on julkaistu osoitteessa www.pyr.fi.

PYR Oy järjestää Suomessa tuottajayhteisöjen valtuuttamana kustannustehokkaan pakkausten keräysjärjestelmän sekä lasipakkausten kierrätyksen. Pantittomien lasipakkausten tuottajayhteisö on Suomen Keräyslasiyhdistys ry. Uuden järjestelmän taustalla on jätelaissa tuottajille säädetty laajennettu tuottajavastuu, joka tulee vaiheittain voimaan vuosina 2015 ja 2016. Vastuu pakkausjätteiden keräys- ja kierrätyskustannuksista siirtyy kunnilta tuottajavastuullisille yrityksille. Lisäksi tuottajat vastaavat siitä, että Suomen lainsäädännön kiristyneet kierrätysvaatimukset pakkausjätteille toteutuvat.

Lisätietoa:

Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy
Juha-Heikki Tanskanen
toimitusjohtaja
juha-heikki.tanskanen@pyr.fi
GSM 0400 814 243
www.pyr.fi

Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy

Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Yrityksille tuotamme tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja pakkausten tuottajavastuun toteutukseen. Kuluttajille tarjoamme 1.1.2016 alkaen kuluttajapakkausjätteen keräysverkoston pakkausten keräykseen ja lasipakkausjätteen kierrätykseen. PYRiin on liittynyt noin 5 000 yritystä, jotka kantavat lakisääteisen tuottajavastuunsa myös Suomen markkinoille päätyvien pakkaustensa osalta. Yritysten rahoittaman kustannustehokkaan tuottajavastuujärjestelmän ansiosta vain pieni osa pakkausten kokonaiskäytöstä jää hyödyntämättä. www.pyr.fi

Suomen Keräyslasiyhdistys ry

Suomen Keräyslasiyhdistys ry on pantittoman pakkauslasin tuottajayhteisö, joka on perustettu vuonna 1998. Yritykset, jotka pakkaavat tuotteita lasipakkauksiin tai tuovat maahan lasipakkauksiin pakattuja tuotteita voivat siirtää tuottajavastuunsa Suomen Keräyslasiyhdistykselle liittymällä Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:öön. www.kerayslasiyhdistys.fi

[URM UK Ltd T/A Berryman]

Sinua saattaisi kiinnostaa

Uusimmat artikkelit >