Rinki-ekopisteiden lukumäärä täyttää vaatimukset
Vuoden alusta alkaen ovat kotitalouksissa syntyvän pakkausjätteen keräyksestä vastanneet tuottajavastuun mukaisesti pakkaavat ja pakattuja tuotteita maahantuovat yritykset, eli tuottajat. Kuluttajapakkausten keräyksen muutoksen taustalla on jätelain ja pakkausasetuksen muutos, joka siirsi aiemmin kuntien vastuulla olleen kuluttajapakkausten keräyksen tuottajien vastuulle.
Pakkausasetuksessa määritelty ekopisteiden määrä on valmistunut sovitusti heinäkuun loppuun mennessä. Nyt vähintään 1 850 ekopisteessä kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia. Lisäksi vähintään 500 pisteessä on muovipakkausten keräys.
Uudet Rinki-ekopisteet sijaitsevat kauppojen tai liikekeskusten yhteydessä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Monilla paikkakunnilla kunnan vanhoja, olemassa olevia keräyspisteitä on muuttunut Rinki-ekopisteiksi. Niitä on täydennetty uusilla kerättävillä materiaaleilla. Useassa pisteessä sekä muovi- että kartonkipakkaukset kerätään logistisesti tehokkailla puristimilla. Monissa Rinki-ekopisteissä on mahdollisuus palauttaa myös keräyspaperia ja tekstiilejä.
Rinki-ekopisteissä on voimassa yhtenäiset valtakunnalliset lajitteluohjeet, kun aikaisemmin ne ovat voineet vaihdella alueittain. Ohjeiden mukainen lajittelu on tärkeää, jotta kerätty pakkausmateriaali kelpaa kierrätykseen. Lajitteluohjeet löytyvät osoitteessa Rinkiin.fi/lajitteluohjeet. Ne löytyvät myös keräyssäiliöiden kyljestä.
Rinki-ekopisteverkon kehitystyö jatkuu edelleen, vaikka pisteiden lukumäärää ei ainakaan toistaiseksi kasvateta. Syksyn aikana avautuu uusia pisteitä kauppojen yhteyteen. Näillä pisteillä korvataan sijainniltaan vähemmän keskeisiä pisteitä. Kartonki- ja lasipakkausten sekä metallin keräyspisteitä avataan myös asetuksen edellyttämiin pieniin taajamiin, joista piste vielä puuttuu. Tavoitteena on kehittää palvelua siten, että se on mahdollisimman vaivattomasti kuluttajien saavutettavissa.
Ringin asiakaspalvelu vastaa kuluttajien kierrätys- ja lajittelukysymyksiin sekä ottaa vastaan Rinki-ekopisteitä koskevaa palautetta. Maksuttoman asiakaspalvelun puhelinnumero on 0800 133 888 (ark. 7 – 21, la 9 – 18). Rinki löytyy myös Facebookista @Rinkikierratys ja Twitteristä @Rinki_kierratys