Ringin hallitus 13.2.2019

1. Heli Tammivuori, Elintarviketeollisuusliitto ry
Heli Tammivuori johtaa Elintarviketeollisuusliitto ry:n elinkeinopolitiikan yksikköä ja toimii Suomen Keräyslasiyhdistyksen puheenjohtajana.

 2. Maija Heikkinen, Metsäteollisuus ry
Maija Heikkinen on metsäteollisuuden tehdasympäristöasioiden, kiertotalouden ja kierrätyksen asiantuntija.

3. Pia Vilenius, Kemianteollisuus ry
Pia Vilenius toimii Kemianteollisuus ry:ssä johtavana asiantuntijana vastuualueinaan bio- ja kiertotalous sekä jätelainsäädäntö. Hän on työskennellyt pitkään jätehuollon ja kierrätyksen asiantuntijatehtävissä eri organisaatioissa.

4. Marja Ola, Kaupan liitto ry
Johtava asiantuntija Marja Ola on kaupan toimialan asiantuntija. Hänen toimenkuvansa kattaa laajasti kaupan ympäristö- ja kiertotalouden sekä kestävän kasvun edunvalvonnan.

5. Antro Säilä, Suomen Pakkausyhdistys ry
Antro Säilä on Suomen Pakkausyhdistyksen toimitusjohtaja ja Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Ennen Pakkausyhdistystä hän on toiminut yli 20 vuotta myynnin, kehityksen ja edunvalvonnan tehtävissä metsäteollisuuden yrityksissä ja järjestöissä.

6. Jukka Malén, Muoviteollisuus ry
Suomen Käyttömuovi Oy:n toimitusjohtajana Jukka Malénilla on muovin kierrätyksestä vuosikymmenien kokemus ja osaaminen.

7. Ilkka Nieminen, Päivittäistavarakauppa ry
Johtaja Ilkka Nieminen on päivittäistavarakaupan asiantuntija. Hänen toimenkuvansa kattaa päivittäistavarakaupan elinkeinopoliittiseen edunvalvontaan ja operatiiviseen toimintaan liittyviä kysymyksiä.

 

Lue lisää

Vuosikertomus 2019

Mitä Ringissä tapahtui viime vuonna? Vuosikertomuksessamme kerromme tärkeimmistä tapahtumista pakkauskierrätyksessä ja merkittävimmät avainluvut. Lataa…

Vuosikertomus 2018

Mitä Ringissä tapahtui vuonna 2018? Vuosikertomuksessamme kerromme tärkeimmistä tapahtumista pakkauskierrätyksessä ja merkittävimmät avainluvut.

Tehokkaasti kohti kiertotaloutta

Kesällä 2018 hyväksyttiin EU:n kiertotalouspakettiin kuuluvat uudistukset jäte- sekä pakkaus- ja pakkausjätedirektiiveihin, jotka kiristävät…